Tämä on minun koirani, Arturo. Artturiksi ja Artuksi kotoisammin kutsumme. Yllä olevassa kuvassa Artturi painaa  lienee 15 kiloa, tai jotain sinne suuntaan. Kuva on otettu kun Espanjassa galgojen hyväksi työtä tekevät menivät kunnalliselle tappotarhalle, perreralle, jonne Arttu oli monen kanssarotunsa edustajansa kanssa hyljätty. Nääntymään, ja odottamaan matkaa eläinlääkärin huoneeseen piikille. Tiedä sitten, olisiko kuolema kuitenkaan niin armollinen ollut. Niin tai näin, kuolema olisi ehkä kuitenkin ollut pelastus siitä, mikä Artunkin elämä oli siihen asti ollut. Onneksi pelastus tuli ajoissa paikalle toisessa muodossa. Artulla ei ollut enää montaa hetkeä aikaa.


En ole tiennyt tästä kauaa, muutaman vuoden. Siitä miten Espanjassa kohdellaan galgoja, ja podencoja. Espanja on kuitenkin EU-maa, joten kyllä se yllättää että sielä edelleen tapetaan vuosittain kymmeniä tuhansia galgoja. Miksi? Koska metsästyskausi loppuu ja metsästäjät eivät koe tarpeelliseksi pitää koiria elossa seuraavaan kauteen, kulujakin siitä tulisi kun syöttää täytyy peijakkaat. Uusia pentuja saa galgotehtaista minkä jaksaa kantaa vajaansa virumaan. Perinne... Espanja on hyvin perinteikäs maa ja tradiotiot on syvällä. Galgot on aina tapettu, vuosisatoja. Näin on aina tehty. Mielikuvituksen rajat rikkoutuu kuunnellessa kuinka nämä koirat pistetään kylmäksi. Hirttäminen lienee edelleen metsästäjälle itselleen se tapa, josta kokevat saavansa eniten kunniaa. Espanjassa on jopa patsas, ehkä useampikin, jolla tehdään kunniaa tälle sairaalla perinteelle. Kun näin tuon kuvan ensi kertaa, mietin, että kävelläänkö se ohi, kauppakassit kädessä matkalla töistä kotiin? Istahtaako lapset syömään jäätelöä patsaan jalustalle? Ripustaako liikemies takkinsa kuumana päivänä galgon päähän pysähtyessään puhumaan patsaan kohdalle puhelimessa? Varmasti. Näin on aina tehty. Galgo on arvoton kun metsätyskausi päättyy. Siitäkin huolimatta vaikka olisi ollut hyvä metsästykoira.

 

Määriä, kuinka paljon galgoja vuosittain tapetaan, on mahdoton arvioida tarkkaan. 50 000 lienee aika lähellä. Hirttämisen lisäksi koiria jätetään nääntymään, kuten Arturo. Niitä heitetään ulos liikkuvista autoista, tai sidotaan kiinni auton takapuskuriin ja raahataan auton perässä. Kuonot sidotaan kiinni ja hyljätään metsiin, kuoleehan se kun ei pysty syömään eikä juomaan. Poltetaan elävältä, haudataan elävältä. Hukutetaan. Kivitetään. Huono koira ei ole luodin arvoinen, sanoo paikallinen vanha viisaus. SHAME ON YOU SPAIN!

Espanjassa on paljon vapaaehtoisvoimin toimivia yhdistyksiä jotka yrittävät näitä koiria auttaa. Koiria pelastetaan turvaan tarhoille, haavat hoidetaan loukkaantuneilta ja kuntoutetaan, etsitään uusia koteja. Paikaillisesti tehdään hartia voimin valistustyötä espanjalaisten keskuudessa. Puhun paljon Baas Galgon perustajan, Sandra Baasin kanssa. Baas Galgo on yhdistys joka pelasti Arturon, ja on Arturon tavoin pelastanut varmasti koko toimintansa aikana jo tuhansia galgoja. Sandra Baas on vuosikausia Espanjassa asunut upea hollantilaisnainen joka monen muun tavoin on omistanut elämänsä näille koirille. Sandra kertoi, että kymmenisen vuotta sitten ei yhdelläkään normiperheellä Espanjassa ollut galgoa lemmikkeinä. Nyt on, myös paikalliset adoptoivat galgoja ja näkevät ne, kuten ne ovat; upeina koirina, ei arvottomina roskina. Asenteet muuttuu, asiat muuttuu. Uudet sukupolvet kasvaa, jotka ymmärtävät, että jotkut perinteet kuuluu haudata.

Galgot ovat ylväitä koiria joiden ulkomuotoa monet pysähtyvät ihastelemaan. Kaikkien koira se ei kuitenkaan ole. Toisaalta niin äärimmäisen rauhallinen sohvakoira, mutta kuitenkin pohjimmiltaan se on se minkä takia se on jalostettu siihen mikä se on. Räjähtävän nopea äärimmäisen metsästysviettinen koira. Galgot tarvitsevat tilaa juosta vapaana, mieluiten muiden galgojen kanssa. Sitä varten ne on tehty, juoksemaan laumassa. Jahtimode iskee päälle nopeasti, miksi myös on tärkeää että vapaana ollessaan koiralla on kuonokoppa päässä. Omankin lauman pienet koirat saattaa muuttua galgon silmissä saaliiksi kun vapaus koittaa ja vauhti yltyy, vaikka kotosalla nukuttaisiinkin vierekkäin ja leikitään samalla lelulla. Aggressiivisuudella asian kanssa ei ole tekemistä vaan sillä että se on galgon sisin.Mutta voi hyvänen aika sentään miten upeita koiria ne on. Voisin istua pellon laidalla vaikka koko päivän ja katsoa kun galgot juoksee ja illat istua sohvalla, kerälle kääriytyneen galgon pää sylissäni.

Alla on Arturo nyt. Hän painaa noin 30kg ja on iloinen, leikkisä ja reipas koira. Arttu rakastaa parasta ystäväänsä Mäyräkoiraa, ja muuta laumaansa. Arttu kantaa kaikkien kengät piiloon, ja kantaessaan hurisee, melkein kehrää kuin kissa. Arttu myös hymyilee, ja huokailee syvään kainalossa nukkuessa. Artusta paistaa onnellisuus, puhumme kotona usein siitä, miten voi olla mahdollista että jostain koirasta voi nähdä noin selvästi miten onnellinen se on. Takuulla se on myös kiitollisuutta niitä ihmisiä kohtaan Espanjassa, jotka taistelevat näiden koirien auttamiseksi.


Scooby Medinan ja Galgo Newsin sivuilta voi lukea lisää galgoista ja työstä Espanjassa.

- Kati -